lauantai 10. joulukuuta 2011

Shabby Chic Antiikkisänky vauvalle :)

Löysin meidän pikkuiselle tällaisen ihanuuden! Sängyn päästä puuttuu nupit ja alhaalta pyörät, mutta  ne voi etsiä ajan kanssa jostain, tai jos ei löydy, niin tämä aarre on charmantti ihan näinkin! :)


Sänky pääsi tietysti meidän sängyn viereen koristeikkunan alle. Reunuksen tein Eurokankaan pellavakankaasta, vintage-napeista ja kauniista pitsistä. Toisessa päädyssä on taskut tuteille ja tuttipulloille.


Antiikkinapit pitävät pinnasuojuksen vanut paikallaan ja ovat kauniit uniikit koristeet. 
Vanhat napit on peritty isoisoäidiltä.



Sängyn yläpuolella on itsetehty tähtimobile. Vanha lampunvarjostin hurmaa yksinkertaisuudessaan. Isossa tähdessä lukee Twinkle Twinkle Little Star, Do You Know How Loved You Are?



Piirongista löytyi vauvan pussilakanasetti, 
jonka aikanaan ompelin esikoisellemme. 
Se on ollut vähässä käytössä, 
joten pääsee nyt oikeuksiinsa ensi kertaa. 
Samoja kankaita löysin kaapin kätköistä
 ja tein Tilda kirjan ohjeen mukaan 
pienen nallen ja rummun.


Rummun sisällä on pieni kulkunen soittajansa iloksi.


Vaaleansiniset nahkakengät menee isältä pojalle :)


Lasinen tuttipullo on nykyään suositeltavampi kuin muovinen. Ostin pieniä pulloja Gredeliniltä
Lasi on vahvaa, joten ei mene kyllä kovin helposti rikki. 
Ostin aikanaan kolme Kulta Pieni- vauvakirjaa, kun kuulin että uusia painoksia ei enää tehtäisi.. 
On ihan paras vauvakirja. Kauniit kuvat ja muutenkin nätti toteutus. 
Nyt kirja on loppuunmyyty mutta saan meidän kolmosellekin samanlaisen kirjan kuin siskoilla.



Ihanaa lumista viikonloppua kaikille!

Mirjami


maanantai 5. joulukuuta 2011

i LOVE Firenze

 Pari viikkoa sitten käytiin mieheni kanssa Firenzessä. Oli aivan ihana paikka ja tuolloin lämpömittarikin näytti vielä +15C. Räpsin kuvia nopeasti samalla kun yritin pysyä muiden perässä tämän mahani kanssa, joten kuvien laatu ei ole kummoinen, mutta tässä kuitenkin kuvallisia terveisiä sieltä kaikille... :)












Ehkäpä ensi vuonna uudestaan... ;) Pysykäähän linjoilla, pian tulee vauvajuttuja eetteriin, kuhan saan ommeltua pari juttua vielä.... :)
.
Mirjami


keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Ranskalainen Balettimakuuhuone Kullannupuille

Vihdoinkin pääsen laittamaan tänne kuvia tyttöjen uudistuneesta makuuhuoneesta. Idea lähti kauniista ranskalaisesta antiikkisängystä, mikä tuli tytöille yhteiseksi sängyksi. Tytöt kun ovat kuin Heinähattu ja Vilttitossu, toistensa parhaat ystävät ja viholliset... Sänky löytyi Vanhasta Patruunasta, asiantuntevalta antiikkikauppiaalta, joka käy itse etsimässä antiikki-aarteita Ranskasta. Tällähetkellä Vanhan Patruunan sivuilla ei näy kuin osa herkullisista antiikin helmistä, mutta vinkkinä voin kertoa että Fjalarilta löytyy jos jonkin moista antiikkia. Parhaillaan hän taitaa olla Ranskassa etsimässä uutta kuormaa meille suomalaisille antiikin rakastajille. Hinnat ovat kohdillaan ja asioidessa kannattaa kertoa terveisiä Willa Wanillan Mirjamilta. ;)

Tyttöjen huoneen teemaksi tuli baletti. Anniina balleriina ja kirpparilta löytynyt balettikirja on ollut tyttöjen suosiossa jo pitkään, joten ajattelin sen olevan mieleinen teema. Balettipeili on ostettu huutokaupasta, balettitanko taitaa olla tehty vanhasta harjanvarresta ja vanhoista posliinisista puhelinpylväiden nupeista. Tutut on H&Mstä ja tossut ostettu Huuto.netistä.




Tyttöjen ensimmäiset mekot on muistona huoneen seinällä.


117 cm leveässä sängyssä mahtuu hyvin nukkumaan kaksi tylleröä. Tyttöjen lempinallet vahtivat sänkyä päivisin. Pyöreä tyyny & pussilakana H&M:ltä. Lamppu Ikeasta.


Tein huoneeseen pienen taulun vanhasta tyynyliinasta, helmistä ja tyllistä.


Oven toisella puolella huoneen kulmassa on pieni pulpetti, jossa on iltasatukirjoja ja koruja. Pieni vanha Singer on minun vanha. Sain sen isältäni aikoinaan lahjaksi. Siinä on oikea neula ja kun siihen laittaa patterit, poljin toimii kuin oikeassa ompelukoneessa. Tällä siis aloittelin harrastustani ensimmäisiä kertoja... :) Mila alkaa olla jo sen verran iso, että saa ommella sillä ensimmäisen tyynyliinansa. Käsityöt kun kiinnostaa häntäkin kovasti.


Nukkekoti toimii tyttöjen huoneessa yövalona. Kalustamme sen sitten kun tytöt on vähän vanhempia. Näitä ihanuuksia ja paljon muutakin kivaa löytyy lapsille Nukkelasta. Tosin olisin minäkin halunnut ostaa koko kaupan tyhjäksi, kun kävin siellä yksin. Miten lelut voikin olla niiin kauniita?


Sydänkyltti ovessa toivottaa prinsessat tervetulleiksi omaan huoneeseen.Vanhat balettitossut sain yhdeltä balettibloggaajalta, mutta kadotin blogin osoitteen valitettavasti! Lisään sen tänne kun löydän sen.
Emalipotta on niin kaunis, että sitä voi käyttää vaan kauniit prinsessat :)


Nostalgiset nuket löytyi kirpparilta. 


Pari juttua huoneesta vielä puuttuu, mutta ne tulkoon ajallaan. 
Listatkin on maalaamatta, mutta pikku hiljaa hyvä tulee...

Kultaisia unia pilvilinnoissa reissaaville toivottaa,
Mila, Mona & Mirjami




lauantai 29. lokakuuta 2011

Perjantain Puolukkakakku

Viikonlopuksi oli tulossa vieraita, joita varten päätin tehdä juustokakun kahverin antimista.... 
Juustokakut on helppoja ja hyviä kakkuja, 
joista saa näyttäviä pienellä vaivalla.
Tälläinen tuli syksyisestä puolukkajuustokakusta;


Tässä ohje jos joku haluaa kokeilla;

PUOLUKKAJUUSTOKAKKU

Tarvitset:
1 pkt dominokeksejä
75g voita
2dl kermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
pkt liivatelehtiä
6tl vaniljasokeria
4dl sokeria
4dl vettä
4dl puolukkaa

Pohja;
Murenna paketti dominokeksejä, joista on poistettu täytteet ja sekoita ne sulan voin kanssa sekaisin. 
Painele muruseos irtopohjavuokaan. (Pohja kannattaa suojata leivinpaperilla). Laita viileään jähmettymään.

Juustokerros;
Vatkaa kerma. Lisää joukkoon tuorejuusto, sokeri (2dl) ja vaniljasokeri (4tl). Sekoita seos tasaiseksi. Laita  4 liivatelehteä likoon kylmään veteen, kun ne ovat täysin pehmeitä sekoita puoleen desiin tulikuumaa vettä. Jäähdytä liivatenestettä ja lisää hieman lämpimänä kermajuustoseokseen.
Lisää keksikerroksen päälle vuokaan ja laita vuoka kylmään jähmettymään. Odota pari tuntia.

Puolukkakerros;
Kiehauta kattilassa puolukat ja  4dl vettä. Anna kiehua kunnes puolukat ovat vaaleita. Siivilöi mehu. Lisää mehuun sokeri(2dl) ja vaniljasokeri (2tl). Mittaa sokerimehu ja laske montako liivatelehteä tarvit, (1,5 lehteä/dl nestettä). Minä laitoin 5dl nestettä 7 lehteä. Jälleen kerran liota lehdet ensin kylmässä vedessä ja sekoita sitten kuumaan veteen ja lisää puolukkamehun joukkoon. Jäähdytä nestettä ja lisää jäähtyneenä jähmettyneen kermakerroksen päälle.

Kakku on kolmen tunnin jälkeen valmis koristeltavaksi. Parasta kuitenkin juustokakuissa on se että voit tehdä ne jo edellisenä päivänä valmiiksi niin juhlapäivänä voit vain keskittyä koristeluun. :)

Koristelu;  
Sulata pannulla sokeri nestemäiseksi.Valuta sokeri lusikalla leivinpaperille haluamaasi muotoon. 
Odota kunnes sokeri on jäähtynyt ja irrota leivinpaperista leivontalastalla. korkean sokeritornin saat kieputtamalla sulaa sokeria marmorikaulimen ympärille. 
Laita kaulin jääkaappiin ja irrota sokerikoriste kun se on jäähtynyt.
Lisää sokerikoristeet kakun päälle ja lisää jäisiä puolukoita ja pestyjä puolukanvarpuja.

Makeaa elämää teille toivottelee,
Mirjami

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Vauvavouhotusta


Tässä raskauden aikana tulee vouhotettua välillä ihan liikaa, välillä ei ollenkaan. Nyt kun raskauden puoliväli on ylittynyt, pitää alkaa miettiä mitä kaikkea vauvalle pitää hankkia. Tai pitäisikö sanoa että SAA hankkia. ;) Yllä kuvassa on minun unelmavaunut, joskin niitä on tosi vaikea saada täältä suomesta, varsinkaan kohtuu hintaan. Aina saa unelmoida, vaikka tämä haave taitaa jäädä vaan toivetasolle. Kuva on kuitenkin ihanan inspiroiva ja fiilistelevä.

Todellisuudessa meillä on jo vaunut, joita aion vähän tuunata. Vähän pitsiä ja koristetta, niin huutonetin vaunukoppa saa uuden elämän, mutta siitä lisää sitten tuonnempana....

Ihanaa uutta alkavaa viikkoa kaikille toivottelee, 
Willa Wanillan Rouva 

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Talviomenoiden Huumaa

Sain tänään naapurilta lahjaksi talviomenoita. Ystäväni sattui olemaan minulla kylässä kun ihastelin niin kauniita, suuria omenoita. Hän oli kuullut että hyvin säilöttynä talviomenat saattavat kestää jouluun asti hyvinä.
Jonkin verran ehdin ottaa netistä selvää ja kävi ilmi, että talviomenat kannattaa poimia suoraan puusta ja kääriä yksittäin silkkipaperiin ja asettaa varovasti pahvilaatikkoon. 
(Ennen vanhaan talviomenat käärittiin kuiviin saniaisiin)
Säilytyspaikan lämpötilallakin oli suuri merkitys, samoin ilmankosteudella. 
Kellari ei välttämättä ole paras paikka, joten päätin laittaa omat aarteeni kuistille.
Silkkipaperia ei löytynyt, joten käärin omenat vanhaan sanomalehteen ja pitsiin.
Niin kauniita ja hurmaavan tuoksuisia koristeita, mausta puhumattakaan!
Kiitos Tiina ;)

Omenarikasta viikkoa lukijoille toivottelee,
Mirjami



tiistai 11. lokakuuta 2011

Haaste


Sain  tämän haasteen Allidaalialta  itselleni.
Juttu menee näin :
Jos haluat osallistua haasteeseen , niin jätä minulle viesti kommenttiboksiin.
Haaste menee niin, että saat  5 satunnaista sanaa bloggaajalta, jonka
blogista otat haasteen mukaan.
Postaat sitten omassa blogissasi sanoista
mitä ne tuovat mieleesi !

Allidaalia antoi minulle seuraavat sanat..

1.       Laatikko
Mieleeni tulee ne vanhat puiset, laudoista tehdyt olut/kukkalaatikot mitä meiltä on löytynyt ladosta. Ne ovat niin kauniita ja monikäyttöisiä että niitä saisi löytyä tuolta aarreaitasta enemmänkin. Niitä voi käyttää vaikka yöpöytinä, kenkälokeroina, dvd-koreina....

2.       Nauru

Parasta terapiaa ihmiselle on nauru samoilla aalloilla olevan ystävän kanssa. Jokaisesta elämän töyssystä ja mutkasta voi selvitä kun osaa nauraa itselleen ja elämälle. Aidosti ja sydämestä.

3.       Keltainen

Väri, jolla en ole koskaan sisustanut kotiani, enkä sisusta. Siitä tulee mieleen Hullut Päivät. Olen ollut liian monta kertaa niissä hulinoissa myyjänä ja nään pelkkää keltaista, jos minun täytyy mennä  sinne edes asiakkaana.

4.       Pellava
Kaunis, perinteinen ja maalaisromanttinen materiaali kodin sisustukseen. Jos jokin on tehty pellavasta, se ei voi olla muuta kuin hieno.

5.       Terva
Sauna. Rakastamme mieheni kanssa saunomista ja puusauna lämpiää meillä useamman kerran viikossa. Usein talven pakkasilla löylyvesi tuoksuu tervalta.



Laitan tähän postaukseen vielä kuvan meidän kuistilta. Tein monen blogin innoittamana meillekin jotain sammalista ja kauniista kivistä. Sammalien alla on  täytteenä vanhat lampunvarjostimet tikun päässä ;)

Nyt voisi jo se ensilumi tulla!

Mirjami

torstai 6. lokakuuta 2011

Syksyn tunnelmaa..


Syksyn tuulet on puhaltaneet tänne Willa Wanillaankin. Kukat on siirretty sisätiloihin tuomaan tunnelmaa ja askareetkin on enemmän sisäpainotteisia kuin kesällä...

Tätä ihanaa syyshortensiaa olen ihaillut muiden pihoilla ja sisätiloissakin. Nämä kukat sain ystävältä ja viime viikolla äitini osti minulle oman hortensian puutarhaan istutettavaksi. Saa nähdä miten se lähtee kasvamaan, kun on kuulemma maaperän ja valonsuhteen aika nirso kasvi. Parhaani yritän, nämä kukat kun ovat aivan yhtä kauniita kuivattuna kuin elävänäkin... 


Mila on kova tekemään käsitöitä ja askartelemaan. Tällaiset koristeomenakranssit on helppo tehdä vaikka lasten kanssa. Ihana syksy pääsee tuomaan tunnelmaa näin sisällekin....



Tämä ruusu-ressu tuotiin sisälle lämmittelemään. Toivottavasti se toipuu syksyn ensi kirpaisuista ja kukkii talven aikana sisällä... Aina voi koittaa ;)


Jokaiseen syksyyn kuuluu tietysti myös puulieden päivittäinen käyttö. Puulieden lämpö leviää nopeasti syksyisin jo niin viileään keittiöön. Pannukahvit ja puuro keittyy liedellä helposti ja  niiden tuoksu on kyllä varma tunnelman luoja aamuihin. Sydänletut omenakanelihillon kanssa on ihana herkku perheen arjessa.




Mieheni tykkää tehdä puutöitä. Tässä kuvassa on mielestäni ihana tunnelma, vaikka  kuvana ei mitenkään tosi hieno muuten ole. Kuvassa on näköjään saunanpenkin teko meneillään.


Takka ja kynttilät ovat joka päivä päällä.Lämmitys laitetaan päälle vasta kun pakkanen paukkuu kunnolla.. ;)


Kävimme perheenä syksyllä Korkeasaaressa. Se on auki ympäri vuoden ja on ihana koko perheen retkipaikka. Meidän Mila on kiinnostunut myös valokuvauksesta ja kuvasi koko reissun eläimiä ja otti isistä ja äitistä myös kuvan. Aika hyvin kuva on mielestäni rajattu nelivuotiaalta;


Niinkuin kuvasta näkyy, meidän perheeseen odotetaan innolla uutta perheenjäsentä. Tuleva talvi meneekin nopeaa ohi odotuksen lumoissa.

tiistai 4. lokakuuta 2011

ARVONTA SUORITETTU...

Vihdosta viimein saan tämän arvonnan tänne blogiin laitettua. Kiitos teille kaikille ihanille jotka liityitte lukijoiksi tai linkititte tämän omaan blogiinne. ARvonnan palkintona piti olla jotain blogin tyyliin sopivaa ja tällä kertaa se on itse tehty lusikkanaulakko, maalaisromanttiseen tyyliin tietysti ;)


Arvonnan onnettarena toimi tällä kertaa Mona.


Ja arvonnan voitti.....


Zooming Our Life! 
Ottakaahan blogin tytöt muhun yhteyttä et mihin voin naulakon postittaa :)
Ihania syyspäiviä kaikille ja pysykää taajuudella...
Mirjami



keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Vielä muutama kuva tyttöjen huoneesta...

Tässä vielä muutama kuva lasten makuuhuoneesta ennen muutosta. Tyttöjen sängyt ja pöytä on myyty.



Uuteen makuuhuoneeseen ei tapetteja pystytä vielä vaihtamaan, mutta ilme muuttuu kyllä muuten.

Muistakaa osallistua arvontaan!!!
Pieni lisätippi arvontaan, jos tuot uuden lukijan blogiin saat lisäarvan, 
kunhan muistat mainita siitä arvonta-päivitykseen!

Mirjami

maanantai 19. syyskuuta 2011

Tyttöjen makuuhuoneesta... ...sekä pieni arvonta!

Tässä pieni päivitys niille, jotka etsivät kotiinsa antiikkia. Meillä tyttöjen makuuhuone on menossa remonttiin ja samalla myös tyttöjen sängyt menevät myyntiin. Tilalle on tulossa uutta, mutta kerron myöhemmin mitä ja mistä ;)
Jos sängyt kiinnostaa, laittakaa viestiä sähköpostiini.. Tässä muutama kuva ;)


Arpajaiset
Tähän samaan syssyyn voitaisiin 6000 klikkauksen kunniaksi laittaa pieni arvonta.

1.Saat yhden arpalipun jos olet kirjautunut blogin lukijaksi 
2. Saat kaksi arpalippua jos olet kirjautunut lukija ja linkität arvonnan omaan blogiisi.

Muistathan kertoa monellako lipukkeella olet mukana! ;)
Viimeinen osallistumispäivä on syyskuun viimeinen päivä.
1. lokakuuta arvotaan!
Palkintona jotain blogin tyyliin kuuluvaa :)

Kuulaita syyspäiviä toivottelee,
Mirjami

tiistai 30. elokuuta 2011

Jäähyväiset elokuulle, syksy voi tulla!

Niin ihana kuin kesä ja elokuu olikin, saa syksy jo tulla pimeine syysiltoineen, kyntilöineen ja sukkapuikkoineen :) Varsin lämmin elokuu sisälsi paljon kivoja tapahtumia ja meille ihania asioita ja kokemuksia. Meillä oli elokuussa Piknik-juhlat. Jokainen vieras toi jotain syötävää ja pihamme täyttyi pöydistä ja tuoleista, kynttilöistä ja kukista. Viirit ja erilaiset pihavalot kruunasivat tunnelman. Saatiimpa terassille jazz-bändikin soittamaan. Ihanat juhlat päättivät niiiin lämpimän kesän.
Kiitos kaikille teille jotka teitte illasta ikimuistoisen!


Ps. Elokuussa sain ottaa muutamia kivoja kuviakin, niistä tulee postaus sitten myöhemmin... :)

Ihanaa ompun makuista syksyä kaikille toivottelee,
 Willa Wanillan Rouva

torstai 25. elokuuta 2011

Metsäretkellä

Tänään oltiin tyttöjen kanssa ulkona ekan kerran viikon kestäneen flunssan jälkeen. Monan kurkku on edelleen niin kipeä että tyttö ei suostu syödä kun marie-keksejä ja marjamehua, edes kaakao ei käy, joka on muuten pikkuneidin jokapäiväinen ehdoton tarve. Marjat nyt kuitenkin retkellä maistuin ja riisipiirakka voilla....

tiistai 16. elokuuta 2011

Häätunnelmia

Vihdoinkin saan nämä yhdet kuvat tänne nettiin! Heinäkuussa salama rikkoi tietokoneeni ja kuvien käsittely ja valikointi tyssäsi kuin seinään. Nyt on kone vihdosta viimein korjattu ja kaikki kuvat onneksi tallella, joten elämä voi jatkua. Suuren suuret pahoittelut kaikille jotka odottelevat kuviaan, etenkin tälle häikäisevän kauniille hääparille.
Kiitos kun sain kuvata häänne... :)