lauantai 25. helmikuuta 2012

Kaappi talonpoikaistyyliin

 Nyt ollaan alettu laittaa leikkihuonetta valmiiksi juniorille. Pinkit kukkatapetit on poistettu ja nyt uudelleen maalatut seinät odottaa uutta tapettia puvustamaan huonetta. Meidän talossa ei ole yhtään kiinteää vaatekaappia. Kaikki on irtonaisia, yleensä antiikkisia tai itsetehtyjä kaappeja. Tähän viimetinkaan saatiin valmiiksi myös vaatekaappi vauvaa varten. Mieheni suunnitteli ja toteutti kaapin, kuunnellen kuitenkin vähän vaimon toiveita. Ystäväni Taija sekoitti mieleiseni värin maaliin ja maalasi kaapin lahjaksi minulle sillä välin kun itse vaan loikoilin vieressä sängyllä ja nauroin hyville jutuille. Maalasin minäkin kaapin sisältä, mutta se nyt oli pientä tähän muuhun verrattuna. Kiitos Manu ja Taija! :) Puumerkkinne raapustetaan vielä kaapin sisäpuolelle lyijykynällä, niinkuin ennen vanhaan tehtiin...  Tälläinen siitä tuli;








Huone on muuten vielä ihan kesken. Parhaillaan puuliiterissä on valmistumassa suunnittelemani naulakko yhdelle seinälle. Kuvia laitan kun se on valmis. Lapsille tehtiin myös uusi vähän paremmin huoneeseen mahtuva leikkikeittiö (Huone saa siis vielä vauvan hoitohuoneen lisäksi toimia pääasiallisena leikkihuoneena), siinä on kuitenkin viimeistely vielä sen verran kesken että laitan kuvia kun se on valmis.

Ihanaa viikonloppua toivoo viimeisiä vetelevä Mamma.....

9 kommenttia:

Minka kirjoitti...

Kaunis kaappi ja ihanaa, kun arvostaa vanhaa ja kunnioittaa perinteitä :) Olisipa itselläkin tuollainen kaappi lapsien vaatteille, kun omastakin talosta puuttuu kaapit. On vain kierrätettyjä lipastoja, jotka eivät ole arvokkaita. Ihanaa vk-lopun jatkoa ja hyviä vointeja :)

Riitta Sinikka kirjoitti...

IHANA kaappi!!

Ansku kirjoitti...

Ai, että mä niin haaveilen tuollaisesta kaapista. Täältä ei nikkarointitaitoa löydy, joten jatkan kovasti metsästystä. On se komea!

Suvi Roselli kirjoitti...

Kivan näköinen! Kukahan meille väsäisi tuollaisen... Pitäisi varmaan itse joskus yrittää. Siitä on vaan aikaa vähän liian kauan, kun noita puusepän hommia tuli opeteltua:)

Kesäkukka kirjoitti...

Ihana kaappi ja tuo väri on tosi hyvä!

Hyviä vointeja sinulle!

Enya kirjoitti...

Upea kaappi!

siina kirjoitti...

Hyvä Manu! Meidän isäntä ei rakentele muita kuin tietokoneita... Joten nikkarointi jää sit mulle ;)

kodinkuvalehti.fi/ruususuu kirjoitti...

Tosi ihana kaappi! Mukavaa viikkoa sinne!

marikan kirjoitti...

Aivan mahtavan ihana kaappi ja mikä väri, ihana. Onko miehesi puuseppä, kun noin hienon kaapin on tehnyt? Tekisikö meillekin ;)?